Tarina. Olipa kerran. Niinhän se alkaa, vai alkaako?

Luentosarjan neljännen luennon aihe oli digitaalinen tarinankerronta. Se tarkoittaa lyhyitä, vain muutaman minuutin mittaisia minä-muotoisia tarinoita, jotka ääntä, kuvaa ja tekstiä yhdistellen muodostavat pienen multimediateoksen. Olennainen osa tarinaa on kertojan ääni ja äänimaailmaa voidaan tehostaa erilaisilla muilla äänillä tai musiikilla. Kuvituksena käytetään yleensä piirroksia, valokuvia, videopätkiä, tms. Digitaalista tarinankerrontaa voidaan hyödyntää erilaisiin tarkoituksiin. Sitä sovelletaan esimerkiksi mediakasvatuksen ja taidekasvatuksen tarkoituksiin ja yhtä hyvin se sopii omaelämäkerralliseen käyttöön. (DSTfinland, 2017)

Lasica (2010) listaa erilaisia aiheita, joiden kertomiseen digitaalista tarinankerrontaa voi hyödyntää. Tarina voi kertoa ihmisestä, joka on koskettanut kertojan elämää merkityksellisellä tavalla tai jostain tapahtumasta kertojan elämässä. Jonkin päämäärän saavuttaminen, kuten esimerkiksi valmistuminen ammattiin, tai omasta arkielämästä, esimerkiksi harrastuksesta, kertominen ovat tavallisia aiheita. Kertoja saattaa rakentaa tarinan myös itselleen merkityksellisestä paikasta tai siitä, miten jokin merkittävä asia tai ongelma hänen elämässään on ratkennut. Tarinoita syntyy myös tunnepitoisesti merkityksellisistä hetkistä, kuten lasten syntymät ja rakastuminen, sekä vaikeista asioista, esimerkiksi vakava sairastuminen tai läheisen menetys, selviytymisestä. (Lasica, 2010)

Luonnollisesti luento painottui digitaalisen tarinankerronnan käyttöön oppimisessa ja pääsimme kokeilemaan myös itse digitaalisen tarinan tekemistä Touchcast-sovelluksen avulla. Suunnitelma tai käsikirjoitus oli suunnilleen seuraavanlainen:

Taustakuvana kolmen varhaiskasvattajan varjot (neljäs toimi kuvaajana), jotka esityksessä vaihtuvien kuvien mukaan kuvaavat erilaisia varhaiskasvattajan työhön kuuluvia elementtejä.

Vaihtuvat valokuvaklipit työarkeen kuuluvista elementeistä: kyniä, kalenteri, matkapuhelin. Lisäksi screenshotteja käytössä olevista verkkosovelluksista: Facebook, WhatsApp, jne.

Taustalle musiikki Risto Räppääjä: Elämä ei ole hassumpaa.  

Suunnitelmassa ei ollut mitään vikaa ja toteutuskin onnistui aina taustamusiikin lisäämiseen asti mutta sitten tapahtui jotain, mitä opettajammekaan ei osannut selittää ja vähintäänkin näppärä tarinamme livahti silmiemme edessä huippunopeudella alusta loppuun kestäen seitsemän sekuntia. Opetus: opettele ja toista sata kertaa, ennenkuin edes yrität opettaa lapsille. Mutta kuten opettajammekin luennon lopuksi totesi: "Prosessi on tärkeämpi kuin valmis tulos". Siihen lauseeseen sisältyy niin itse tarinan tekemiseen kuuluva tiedonhankinta ja tarvittava sovellusten käytön hallinta kuin prosessiin liittyvät yhteisölliset ulottuvuudetkin joten se kiteyttää ajatuksen siitä, mikä on digitaalisen tarinankerronnan opetuksellinen anti.

 

Tämän päivän nuorelle digitaalinen tarinankerronta on varmasti melko luontevaa, digitaalisten välineiden yksi käyttötapa. Sopivat välineet vähintään valo- ja videokuvaamiseen - älypuhelin - ovat lähes aina mukana. Varhaiskasvattajan näkökulmasta ei kuitenkaan voi olla tuomatta esiin muutamaa kriittistä näkökohtaa. Ensinnäkin laitteiden käyttö ja yleensä verkossa toimiminen vaatii harkintaa ja taitoa ja koska varhaiskasvatus- ja esikouluikäiset, jotkut vielä ensimmäisillä luokillakin, lapset ovat lähtökohtaisesti vielä lukutaidottomia monilukutaidosta puhumattakaan, voisi digitaalisen tarinankerronnan ajatella olevan oikeasti hyödyllistä vasta alakoulun ylemmillä luokilla.

Toisena jäivät mietityttämään tietoturvanäkökohdat. Niihin käytettiin luennollakin jonkin verran puheenvuoroja, joissa pohdittiin videoiden levitykseen ja soveliaan materiaalin julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä. Lapsen arvostelukyky ei useinkaan riitä miettimään, onko sopivaa julkaista erilaisia kuvamateriaaleja ja toisaalta käyttää toisten julkaisemaa aineistoa. Kaveripiirin aiheuttama sosiaalinen paine saattaa sokaista ja toisaalta sekin, missä menee kiusaamisen raja, on melkoisen häilyvä käsite. Tietoturvaa ja sopivaa verkkokäyttäytymistä ajatellen ohjauksen merkitys on todella tärkeä vielä peruskoulun ylemmilläkin luokilla vaikka tiedot ja taidot jo ovatkin hyvät.

Kolmas otsaryppyjä aiheuttava ajatus on erilaisten tarinankertojien - tässä tapauksessa lasten - tasa-arvoisuus. Digitaalisten laitteiden määrä kouluissa vaihtelee todella paljon, samoin kuin kodeissa. Kaikilla perheillä ei ole varaa hankkia erilaisia laitteita ja lasten pääsy digitaaliseen maailmaan jää koulun harteille. Jos koululuokassa on käytössä kaksi tablettia ja oppilaita on 25, voi nopeasti päätellä, ettei vuoro osu omalle kohdalle kovin usein.

Vaka-akkain vakavan akkamaisia ajatuksia tulkitsi Anna-Liisa.

Lähteet:

DSTfinland, 2017. Digital Storytelling Finland. dstfinland.ning.com/page/mik.on  Luettu 27.1.2017.

Lasica JD, 2010. Digital storytelling. A tutorial in 10 easy steps. www.socialbrite.org/2010/07/15/digital-storytelling-a-tutorial-in-10-easy-steps/  Luettu 27.1.2017.